Kasvimaakerhot

Kesäloman kasvimaakerhot

Kasvimaakerhot eivät toteudu kesällä 2019 vähäisten osallistujamäärien vuoksi.

 

Kasvimaakerhot kokoontuvat koulun omalla pienellä kasvimaalla tai laatikkoviljelmällä kesäkuussa kerran viikossa, 1,5 tuntia kerrallaan. Tapaamiset ovat  aamupäivisin, klo 10-11.30. Aikataulu pyritään sopimaan ilmoittautuneiden kanssa. Toukokuussa voidaan myös jo tavata, mikäli ehditään. Heinäkuulle kerholaisille sovitaan oma vastuuviikko, jolloin kukin käy vuorollaan kastelemassa kasvit esimerkiksi oman vanhemman kanssa. 

Kerhossa opetellaan kasvattamaan helppoja hyötykasveja, yhteistä leikkiä ja puuhailua unohtamatta. 

Kerhot on tarkoitettu 6-12-vuotiaille, eli myös eskarit ovat tervetulleita mukaan. Kasvimaakerhot sopivat parhaiten oman koulun oppilaille, sillä koulujen alettua oppilaat pääsevat maistelemaan kesän aikana kasvatettua satoa. Kerholaiset valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja kuhunkin kerhoon mahtuu 12 innokasta. Kukin kerho toteutuu jos sille saadaan kuusi osallistujaa.

Kerhomaksuna toimii 4H-yhdistyksen jäsenmaksu 35e/kausi. Mikäli kerholainen ei jostain syystä halua liittyä 4H-yhdistyksen jäseneksi, voi maksaa vain osallistumismaksun 10e / kerholainen. Kerhomaksulla katetaan nuorten ohjaajien palkkioita.