Tulevaisuuden kuuset tilattavissa kesäksi 7.4. saakka

3.4.2017

Valkeakosken 4H-yhdistys haastaa kaikki koskilaiset yritykset, yhteisöt ja yksityiset ihmiset mukaan istuttamaan Tulevaisuuden kuusia satavuotiaan Suomen kunniaksi. Kuusen istuttaminen on hieno ja pitkään iloa tuottava tapa muistaa itsenäistä Suomea. Istuttakaa tekin Tulevaisuuden kuusi vaikka kylätalon, firman tai oman mökin pihaan!

Tulevaisuuden kuusi -pakettia myyvät 4H-yhdistykset. Pakettiin kuuluu kuusentaimen lisäksi kuparinen muistolaatta, sekä Heli Laaksosen ja Iiris Kalliolan kirjoittama Tulevaisuuden kuusi -kirja, jossa kerrotaan mm. vuonna 1967 istutettujen kotikuusten historiaa ja suomalaisten muistoja kuusista ja metsistä. Taimipaketin hinta on 100e (ei alv).

Paketin tuotto ohjataan Suomen kulttuurirahaston alaisuuteen perustettavaan rahastoon, josta rahoitetaan lasten ja nuorten metsä- ja ympäristökasvatusta. Paikallinen 4H-yhdistys saa provision kuusien pakkaamisesta ja toimittamisesta.

 

Tulevaisuuden kuusen voit tilata osoitteessa:

www.4h.fi/tulevaisuudenkuusi

HUOM! Kesän tilaukset tulee tehdä 7.4. mennessä!

 

 

”Joka on istuttanut puun, ei ole elänyt turhaan.”

 

Tulevaisuuden kuusi -kampanjaa toteuttaa ENO-verkkokoulun tuki ry. 4H-yhdistykset vastaavat kuusipakettien myynnistä paikkakunnillaan.