Nuorten työllistäminen


Voit auttaa meitä työllistämään nuoria tilaamalla palveluita!

 

Duuniringistä voit tilata nuoren avuksi kodin ja pihan pieniin töihin. 4H toimii nuorten työnantajana.  Työ maksetaan laskulla tehtyjen tuntien mukaan ja on kotitalousvähennyskelpoista.

Seniorityössä nuoret vierailevat  valkeakoskelaisissa vanhainkodeissa, ja piristävät ikäihmisten arkea. Nuorten palkkakuluja toimintaan ovat lahjoittaneet useat yritykset ja säätiöt. Myös yksityinen ihminen voi tilata nuoren ulkoiluseuraksi vanhainkotiin tai kotona asuvalle läheiselleen.

Ympäristöperhosten toiminnassa nuoret toimivat itse ympäristön hyväksi erilaisissa tehtävissä. Voit tilata nuoria avuksi esimerkiksi roskien keruuseen. Ympäristöperhoset järjestävät toimintaa myös kouluille.

Nuorille löytyy tekemistä myös kerhonohjaajana monenlaisissa kerhoissa. Lisäksi nuori voi perustaa oman 4H-yrityksen ja työllistää näin itsensä.


 


AVOIMET TYÖPAIKAT:

IKÄIHMISTEN ULKOILUAPU, 10 paikkaa

Haemme nyt 15-18 vuotta tänä vuonna täyttäviä nuoria mukaan ulkoiluavuksi ja seuranpitäjiksi ikäihmisille. Hommaa on tunnin verran kerran viikossa, eli työ sopii hyvin koulun oheen. Ulkoilun lisäksi työhön kuuluu esimerkiksi pientä pelailua, lehtien lukua tai muuta seuranpitoa ikäihmisten hoivakodilla. Työstä maksetaan neuvonta-alan tes:n mukaista tuntipalkkaa 10,58e/h + lomakorvaus. Täyttele huolella tämä lomake niin otamme sinuun yhteyttä. Haku päättyy 27.8.!

Nuoret palkataan Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin tuella.

 

MUUTAMA NUORI NIITTYPROJEKTIIN

Meidän Ympäristöperhosten Nurtsi niityksi! -kampanjaan mahtuisi mukaan vielä muutama uusi nuori. Kampanjassa me tehdään siis monenlaista niittyjen ja luonnon monimuotoisuuden hyväksi. Meillä on oma niittykokeilu Länsi-Lintulassa. Me kitketään yhdessä niityltä rikkakasveja ja kerätään lisää niittykukkien siemeniä luonnosta niitylle kylvettäväksi. Tämän lisäksi me ollaan järjestetty tempauksia, joissa eri-ikäiset voisivat innostua niityistä ja ehkä omankin pihaniityn laittamisesta. Tarkoitus olisi pitää vielä jokunen tempaus syksyllä, ehkä lapsille /alakoululaisille, taikka torilla ihan kaikelle kansalle.

Meitä on pieni nuorten porukka + ohjaaja tekemässä tätä juttua ja mukaan mahtuisi vielä muutama lisää! Kamppis kestää vielä tämän vuoden loppuun, eli hommia olisi syyskaudelle. Ikää tulisi olla mielellään sen verran, että tänä vuonna täyttäisi vähintään 15v. Maksamme työstä tuntipalkkaa, joka on 10-11 euron hujakoilla.

Haluaisitko mukaan? Laittelepa vaikka alkuun tietosi tulemaan tällä lomakkeella

tai pistä wa-viestiä Annalle p. 0449774297

Nuori, etsitkö töitä?

Tarkkaile avoimien työpaikkojen ilmoituksiamme tällä sivulla! Pääosin uusia nuoria haetaan mukaan syyskauden alussa ja kevätkauden alussa.

Jos avoimia paikkoja ei ole, voit täyttää myös avoimen hakemuksen, niin otamme sinuun yhteyttä kun tarvetta tekijöille taas on!

Työllistämme pääosin 15-18 vuotta kunakin vuonna täyttäviä, mutta myös 14 vuotta täyttävä voi hakea mukaan huoltajan luvalla. Kerhonohjaajaksi haluavien tulisi olla täyttänyt vähintään 15 vuotta.

Mikäli mitään hommia ei ole tiedossa, voit aina perustaa oman 4H-yrityksen ja työllistää itse itsesi. Yrittäjänä sinuun tulee olla täyttänyt vähintään 13 vuotta.