Eskarin ja aikuisen 4H-metsäkerho

Ihan uusi Eskarin ja aikuisen 4H-metsäkerho aloittaa syyskuussa!

Kerho kokoontuu 2.9.-28.10. tiistaisin klo 17-18.30  (ei syyslomaviikolla). Kerhossa liikumme metsässä sekä tutustumme yhdessä metsäluontoon leikkien ja erilaisten tehtävien avulla. Kerhossa eskari ja aikuinen pääsevät yhdessä esimerkiksi aarrejahtiin, kokeilemaan metsäparkouria, tutustumaan metsään eri aisteja käyttäen ja valmistamaan eväitä nuotiolla. Eskarilaisen mukana kerhoon osallistuu myös oma aikuinen (esim. vanhempi, isovanhempi, kummi). Tarvittaessa pienemmän sisaruksen mukaan ottaminen on myös mahdollista.

Kerho on ilmainen ja kerhoon osallistuakseen ei tarvitse olla 4H-yhdistyksen jäsen. Kerhoon osallistuvat lapset on tapaturmavakuutettu.

Kerhon kokoontumispaikka on vaihtuva. Ensimmäisellä kerralla kokoonnumme Pappilanniemessä. Muita kokoontumispaikkoja ovat esimerkiksi Rapolanharju ja Valmarinniemi (etäisyys maksimissaan n. 10km keskustasta). Osalla kerroista touhuamme metsässä heti kokoontumispaikan lähellä ja osalla kerroista kävelemme korkeintaan parin kilometrin mittaisen matkan. Jokaisella kerhokerralla vietämme eväshetken, jonka aikana nautimme 4H:n tarjoamat pienet retkieväät. Allergiat ja erityisruokavaliot otetaan huomioon mahdollisuuksien mukaan.

Mukaan mahtuu kymmenen lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Kerho toteutuu, jos ilmoittautuvia eskareita on vähintään viisi. Ilmoittautuminen mielellään 24.8. mennessä alla olevalla lomakkeella.

Kerhoa ohjaa kasvatusalan ammattilainen Marjo Heikkilä. Kerho on osa 4H:n Mennään Metsään -hanketta, jossa Marjo kehittelee 4H:lle metsään menevää toimintaa. Jos sinulla on kysyttävää kerhosta, voit olla yhteydessä Marjoon p. 0407581267 tai mennaanmetsaan4h@outlook.com.

Tällä lomakkeella voit ilmoittautua 4H-metsäkerhoon

*
*
*

Kerholaisten huoltajille ja kerhon aikuisille luodaan oma WhatsApp-ryhmä tiedottamista varten. 

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

 

 

Kerho on osa 4H-yhdistyksen Mennään metsään -hanketta, joka on saanut avustusta ympäristöministeriön hallinnonalan ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankeavustuksena.