Nuorten työllistäminen
Nuori, etsitkö töitä tai tekemistä?
Tarkkaile avoimien työpaikkojen ilmoituksiamme tällä sivulla! Pääosin uusia nuoria haetaan mukaan syyskauden alussa ja kevätkauden alussa.
Jos avoimia paikkoja ei ole, voit täyttää myös avoimen hakemuksen, niin otamme sinuun yhteyttä kun tarvetta tekijöille taas on! Säilytämme avoimia hakemuksia pääsääntöisesti kuluvan kevät- tai syyslukukauden ajan.
Työllistämme pääosin 15-18 vuotta kunakin vuonna täyttäviä. Kerhonohjaajaksi haluavien tulisi olla täyttänyt vähintään 15 vuotta.
Mikäli mitään hommia ei ole tiedossa, voit aina perustaa oman 4H-yrityksen ja työllistää itse itsesi. Yrittäjänä sinuun tulee olla täyttänyt vähintään 13 vuotta.
Kesätyö OP:n piikkiin: 4H-Apuohjaaja / Ympäristöperhonen
Palkkaamme kaksi 15-18 vuotta tänä vuonna täyttävää nuorta kesätöihin Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin tuella. Töitä on kaksi viikkoa kesäkuun alussa 1.-12.6.
Ekalla kesäkuun viikolla on apuohjaajan tehtäviä alakoululaisten päiväleirillä Sääksmäellä, mm. lapsiryhmän askartelujen ja leikkien ohjausta ja leirin pieniä aputöitä, esim. keittiötehtäviä ja leiripaikan siisteyden ylläpitoa. Tokalla viikolla on pääosin ulkona tehtäviä ympäristöperhosten "puistopartion" tehtäviä, esimerkiksi roskien keruuta ja vieraslajitorjuntaa. Lisäksi työhön voidaan sisällyttää esim somekuvien ottamista ja pientä somettamista. Omaa naamaa someen ei kuitenkaan tarvitse laittaa jos ei halua.
Arvostamme erityisesti aiempaa ohjauskokemusta kerhoista ja leireiltä. Lisäksi eduksi voidaan katsoa reipasta asennetta ulkotyöhön osoittava ulkoilu- tai liikuntaharrastus, mutta tämä ei ole välttämätön.
Palkka 7,74 € /h (+ lomakorvaus 9 %)
Hae paikkaa 29.3. mennessä täyttämällä hakulomake.
---
HAKU NÄIHIN ON PÄÄTTYNYT:
Roskapartio, 6 paikkaa (huom. työ jo huhti-toukokuussa!)
Palkkaamme 15-18 vuotta tänä vuonna täyttäviä nuoria Roskapartioon keväälle 2026. Roskapartiossa kierrämme keräämässä roskaa eri puolilta kaupunkia huhti-toukokuussa. Töitä on pääsääntöisesti kerran viikossa, arki-iltaisin klo 17-19 (yhteensä 5 kertaa, alustavasti viikoilla 15-19). Palkka n. 11e/tunti.
Työssä tarvitset säätä pelkäämätöntä positiivista asennetta toimia ympäristön hyväksi, sekä jonkin verran myös fyysistä kuntoa.
Mikäli sinulla on käytössäsi auto, jolla voisit kuskata roskapihtejä ja muuta tarviketta, ja haluaisit toimia roskapartiossa muita tsemppaavana tiiminvetäjänä, mainitse tästä hakulomakkeella.
Hae mukaan täyttämällä huolellisesti hakulomake. Haku päättyy 8.3.
Roskapartion työ rahoitetaan Pirkanmaan Osuuskaupan Kannustajat-tuella.
Puskapartio, 4 paikkaa (kesäkuun tokalla viikolla)
Palkkaamme 15-18 vuotta tänä vuonna täyttäviä nuoria Puskapartioon tekemään vaihtelevasti sekä roskankeruuta että vieraslajikitkentää tarpeen mukaan. Työt sijoittuvat kesäkuun toiselle viikolle (vko 24) ja töitä on neljänä päivänä, 4 tuntia päivässä. Tarkemmat työntekopaikat ja työtehtävät selviävät lähempänä ajankohtaa. Palkka n. 11e/tunti.
Työssä tarvitset säätä pelkäämätöntä positiivista asennetta toimia ympäristön hyväksi, sekä jonkin verran myös fyysistä kuntoa.
Mikäli sinulla on käytössäsi auto, jolla voisit kuskata roskapihtejä ja muuta tarviketta, ja haluaisit toimia muita tsemppaavana tiiminvetäjänä, mainitse tästä hakulomakkeella.
Hae mukaan täyttämällä huolellisesti hakulomake. Haku päättyy 8.3.
Puskapartion työ rahoitetaan Pirkanmaan Osuuskaupan Kannustajat-tuella.
Mitä hommia 4H:ssa voi tehdä?
Duuniringistä asiakkaat voivat tilata nuoren avuksi pieniin kodin ja pihan töihin. 4H toimii nuorten työnantajana. Nuoret ovat mukana whatsappissa toimivassa "ringissä", josta nuori voi ottaa vastaan ne työtehtävät jotka haluaa. 4H laskuttaa asiakkaalta tehdyn työn ja maksaa nuorelle vastaavan palkan.
Ikäihmisten ulkoiluaputoiminnassa nuoret vierailevat valkeakoskelaisilla hoivakodeilla piristämässä ikäihmisten arkea. Toimintaa toteutetaan Etelä-Pirkanmaan Osuuspankin tuella.
Työllistämme nuoria myös monenlaisiin yleishyödyllisiin tehtäviin, kuten roskapartiointiin ja vieraslajitorjuntaan mahdollisuuksien mukaan.
Nuoret voivat toimia meillä myös kerhonohjaajana.
Lisäksi nuori voi perustaa oman 4H-yrityksen ja työllistää näin itsensä.